Kirjoitin viimeksi: "Mulla on jossain selkäytimessä hyvin rauhallinen tunne siitä että alkio kuolee ja tulee ulos.Yöllä näin unta jossa kätilö katsoo kohtuun ja toteaa että alkio on laskeutunut kohdun seinämää alaspäin ja on kovin pieni. "ei tämä varmaan kauaa elä", sanoo ja on pahoillaan. Aamulla oloni on hyvin rauhallinen. Koko päivän olen rauhallinen. Helpottaa, nyt ei tarvitse enää stressata tätä asiaa."

Miten oikeassa olinkaan.

Tänään ei löytynyt sykettä ja alkio vastasi jo viikkoja 9 (eli reilusti enemmän kuin olisi pitänyt). Koko johtui siitä että alkio oli jo alkanut turpoamaan ja "hajoamaan". Se on menehtynyt viimeisen puolentoistaviikon aikana. Ei tiedä milloin, ei tiedä miksi.

Menen ensiviikon tiistaina kaavintaan ja periaatteessa mun pitäs olla fyysisesti kunnossa lauantaihin mennessä jolloin matkustamme. Periaatteessa. Fyysisesti.

Sanoinkuvaamattoman tyhjä olo, paha mieli.