Viime yö meni kipuillessa, aamulla kuuden aikaan kävin vessassa ja pönttöön lurahti paljon verta. Olikohan tämä tässä?

Menin sairaalan päivystykseen josta tunnin odottamisen jälkeen pääsin gynepolille odottelemaan. Kaikki olivat kovin ystävällisiä ja empaattisia kun kerroin epäilystäni keskenmenon suhteen. Vaikka viikkoja olisi vasta vähän, he "ottivat minut sisään".

Lääkäri totesi että kaikki ei ole menetetty, raskaus on olemassa: siisti, oikeassa paikassa (=kohtu) oleva raskausontelo, jossa viikkoja (5+6) vastaava alkio. Hän oli näkevinään pientä tuiketta (sydämen syke), mutta sanoi kuitenkin, että tämä ruutukin vähän väpättää... että voi olla alkava keskenmeno kuitenkin.

Voi siis olla vuotoja ilman kipuja, tai kipuja ilman vuotoja, tai molempia tai ei kumpaakaan - ja silti raskaus voi edetä - tai pysähtyä. Lääkäri oli pahoillaan ettei heillä ole kristallipalloa, josta katsoa tulevaisuutta. Antoi tukea, mutta ei luvannut liikaa. Onneksi on tuollaisia lääkäreitä.

Istuin ensin puoli tuntia ryystämässä yhtä kahvikupillista ja sen jälkeen vielä autossa saman verran, en uskaltanut lähteä liikkeelle kun tärisin ja olin ihan shokissa.

Nyt iltaa kohti kivut hieman hellittäneet ja vuotoakaan ei juuri ole. Ei siis auta kuin odottaa. Ihan kauheeta.