Eilen tehtin eka inssi. Sain aamulla varattua ajan iltapäiväksi ja vaikka varoittelivat, että ajat ovat myöhässä, pääsin sisään vain 20 min myöhässä. Lääkäri oli tuttu aluesairaalasta ja tunnelma ihan leppoisa. Olin  aamulla jännittänyt enkä saanut koko päivänä mitään tehtyä, mutta kaikki sujui ihan hienosti. Varsinainen toimenpide ei kestänyt eikä tuntunut.

Ainoa asia joka vähän huoletti, oli se että sperma oli huonolaatuista. Pesun jälkeen jäi vain miljoona simppaa joista 78% oli hyviä tai kohtalaisia (eihän niitä loppujen lopuksi tarvita kuin se yksi). On kuulemma ihan normaalia että laatu vaihtelee, mutta nyt muutettiin hoitokuviota niin, että tehdään vain kaksi inssiä luomukiertoon jos sperma on näin huonoa. Sitten tehdään jotain muuta. Mitä? En ihan ymmärtänyt, mutta luultavasti ICSI /  IVF. Miksi syöttää minulle roppakaupalla hormoneja tms (varsinkin kun on perussairaus taustalla) jos ongelma ei ole minussa. Eli jää nähtäväksi miten jatketaan, jos on tarvis.

Minä tietenkin toivon, ettei tarvitse enää noissa merkeissä polille poiketa. Mutta raskauden todennäköisyys on vain 10% luokkaa... siis tarkoittaako tämä 10% SUUREMPI mahdollisuus raskauteen verrattuna luomuun, vai 10% mahdollisuus YLEENSÄ raskautumiseen? Juteltiin siinä näistä asioista ja minulle jäi mielikuva ettei kauheen korkealle kannata  odotuksia asettaa tässä kohtaa. Hyvä asia oli se, että olen tullut raskaaksi luomusti. Eli raskaus on periaatteessa mahdollista...

Yllättyin positiivisesti kun lupasivat soittaa minulle kolmen viikon päästä. Eli ei tarvi jonotella puhelimella sinnepäin. Nyt sitten koittaa keskittyä jouluun hän, että saisi nämä pari viikkoa kulkemaan nopsasti.