Sain tänään kirjeen polilta, jossa vahvistettiin In Vitro Fertilisaatio-jonoon pääsy. Kirjeessä kerrottiin hyvin tarkasti miten homma etenee, mitä lääkkeitä käytetään + vaihtoehdot niille sekä jotakin pohjaa aikataulutukselle. Siinä mainittiin että homma on tosi raskasta ja on hyvä varautua "omaan lomaan" ja mielellään hoitaa työstä ja muusta johtuvat stressitekijät pois alta (milläs se tehdään?) eikä suunnitella mitään vaativaa työn tai lomailun suhteen. Elämä pitäs siis laittaa jotenkin pitoon tämän hoidon ajaksi.

Aikataulu etenee niin, että polilta ilmoittavat lähempänä aloitusta ns. infosta, joka on pakollinen molemmille (miksei olisi, kun kyseessä on molempia koskettava asia), jossa saadaan lupa ottaa yhteyttä hoitajaan kun kuukautiset alkaa. Ensimmäinen varsinainen käynti on sitten n. kolmen viikon päästä (kuukautisten loppupuolella). Sitten tapahtuu jotain jonka jälkeen odotetaan jotain, ja taas tapahtuu jotain ja sitten odotetaan neljä viikkoa. Kyllä nää kaikki oli selitetty, mutta luin niin hypellen nopeasti etten oikein ymmärtänyt. Vielä.

Haluankohan mä oikeesti tohon touhuun? (Oikeesti haluan lapsen, mutta olenko valmis kaikkiin juttuihin...)

Taas odottelua ja odottelun odottelua. Mua alko pelottaa koko juttu.

Mutta eteenpäin mennään. Sisko (rv 25+1) tulee keskiviikkona katsastamaan meidän vauvakamat (kaikki on tallessa, kaukaloa, harsoja, pehmoleluja, vaatteita myöden). Musta on hyvä siivota vähän tätä elämää... konkreettisesti. Josko jotenkin mieli rentoutuis... Ja nyt kuulen korvissani sen toisen inhokin "lohdutuksista" lapsettomuuteen: Niillä ja niillä onnistu raskaus heti / tuli vahinko, kun vauvanvaatteet oli annettu eteenpäin. Mikset säkin kokeilis? (Vauvakamat kiertoon niin simpat riehaantuu toimimaan.....juu u). Toinen inhokki oli se aikasemmin mainittu stressi-kysymys.

Varsin ristiriitaisin aatoksin siis mennään. Toisaalta odotan jotain puolen vuoden päästä tapahtuvaa hoitoa, joka EHKÄ voisi auttaa meitä. Toisaalta haluan siivota koko vauva-asian mielestäni ja kodistamme.

Huoh.