9+0

En osaa tehdä mitään. En siis pysty kykenemään. Tänään piti siivota. Olen nyt kolme tuntia istunut ja tuijottanut eteeni... en saa aikaiseksi ryhtyä toimeen. Olen ihan jumissa - henkisesti.

Olimme eilen terapiassa miehen kanssa. Toivottavasti tuli taas asioita miehellekin selväksi, siis mun aivoituksia pelosta ja vihasta, surustakin. Me suhtaudumme asioihin niin kovin eritavoin ja tästä puhuttiin pitkät pätkät. Onneksi on mahdollisuus käydä, eikä julkisen puolen palvelu (lapsettomuuspolin kautta) tule edes kalliiksi. Hyvää se tekee, vaikka sattuukin välillä.

Pelko lamauttaa. Mulla on vain yksi ajatus mielessä: mitä jos kaikki ei ole hyvin?  Ymmärrän järjellä, että pelosta ei ole hyötyä, pitäisi elää tässä hetkessä, eikä tulevassa. Mutta kun en pysty.

Toistan itseäni, mutta sitä vartenhan tämä blogi on.