16+6

Muutamana iltana nukkumaan mennessä olen rauhoittunut hetkeksi kuulostelemaan - ja kyllä, muutamia muljahduksia olen mahassa tuntenut. Olen muutaman kerran myös doppleroinut ja aina anturiin osuu myös kättä tai jalkaa, äänistä päätellen. Siellä se taitaa muljua, pieni!

Tähän asti olen kulkenut hyvin väljissä vaatteissa ja koittanut olla ainakaan korostamatta vatsaa mitenkään. Koska olen luontaisesti läski, niin eipä se kauhean vaikeaa ole ollutkan. Mutta jonkun aikaa on tuntunut siltä etten pysty enää "vetämään mahaa sisään" tai siis että se on rempsahtanut jollain lailla ulos. Kohtu tuntuu selvästi läskin alla sellaiselta kovemmalta ja sängyssä kyljeltä toiselle kääntyminen vaatii jo suunnittelua... jos kovin huolettomasti riuhtoo, sattuu.

Voin käyttää enää vain muutamia tavallisia housuja ja capreja. Ne on kaikki mallia "isot", mutta vyön kanssa ovat pysyneet päällä. Nyt on alkanut kiristää vyö. Ja ilman eivät pysy jalassa. Olisi kenties aika edes harkita mammamallistoon siirtymistä, mutta joku pistää niin kovasti hanttiin....

Elän sellaista "sitku rakenneultra on ohi" -elämää. Sitten voidaan kertoa ihmisille (nyt ihan vain muutama oikea ystävä ja sukulainen tietää raskaudesta), sitten voin hengähtää, sitten voin ehkä jopa iloita ja nauttia kasvasta pienestä, sitten voin kulkea "vatsa rellottaen vapaasti", sitten voin ostaa mammahousut, sitten....

... siihen asti jännittää ja pelottaa. Entä jos rakenneultra tuo huonoja uutisia ja joutuisimme tekemään isoja päätöksiä? Juuri nyt kun olen alkanut tuntemaan pienen muljahduksia ja ymmärtämään että hän on olemassa.

Huomenna neuvolaan.