23+6

Viimeyönä en saanut unta. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Vatsaa kivisti. Olimme illalla kävelleet kauppaan ja takaisin ja sillä reissulla supisteli muutaman kerran ihan kipeästi.

Aamulla laahustiin kotiin (vein esikoisen hoitoon) itku silmässä ja mietin miten joutuisin  kohta kertomaan kaikille, että "meidän vauva syntyi jo, mutta ei jaksanutkaan elää". Huominen rutiinikäynti A-polilla ultrassa jännittää kovasti etukäteen.

Jännitys, pelko, huonot yöunet, HORMONIT. Vauvan vaisummat hetket, kodin remonttia-ennen-kaaos ja remonttipohdinnat. Selkäkivut, polte rintalastassa (närästys?), fyysinen jaksamattomuus. *valivali*

Viikon parin aikana on siis alkanut supistella. Vähäistä suurempi ponnistus saa tukalan olon aikaiseksi, eikä sen tarvi olla kuin kengännauhojen sitominen eli vatsan "rutistaminen" tai hiukan reippaampi kävely. Ja tippa tulee herkästi linssiin (luin esikoiselle kirjaa "laurasta tulee isosisko" ja johan tämä mamma vetisteli... huh).

Että tämmöinen sekava sepustus ajankohdan tunnelmista.