Tänään meillä oli laskettu aika. Tänään meidän vauva on jo 5 viikkoa.

Olen koittanut mielessäni hahmotella jotain synnytyskertomuksen tapaista. Ei hahmotu. Siis muistan synnytyksen, ei siinä mitään ja joitain diabetekseen liittyviä asioita kerroin jo ko. palstalla, mutta tänne en saa mitään kertomusta aikaiseksi. Entä jos vaan annan palaa.... katsotaan kuinka tässä käy.

Rv 35+0 oli siis torstai 27.10. Aamulle oli suunniteltu toinen punktio, joka tehtiin. Käyrä ennen punktiota oli varsin eläväinen ja vauvan sykkeet 160+ Ultrassa kaikki  näytti hyvälle ja punktion jälkeinen käyrä oli sitten hiukan tasaisempi. Pääsin lähtemään, suunnitelmana käyrä joka toinen pvä ja kolmas punktio rv 36+0.

Mies heitti mut juna-asemalle ja suuntasi töihin. Minä kuitenkin astuin pahasti nilkkani päälle enkä pystynyt enää varaamaan sillä, joten mies äkkiä takaisin ja kotikaupungin päivystykseen. Ehdimme jonottaa siellä aikamme kun soittivat polilta takaisin. Epo oli 800 ja sektio pitäisi tehdä pian. Sain luvan hakea isomman lapsen päivähoidosta, hakea sairaalakassin ja viedä lapsen isovanhemmille hoitoon. Olimme takaisin sairaalassa 2,5 tunnissa puhelusta. (Päivystyksen lääkäri ei koskaan siis ehtinyt nilkkaa tutkia eikä siitä röntgenkuvaa ottaa, mutta kotiin tuli kyllä KAKSI laskua...)

Onneksi en ollut syönyt aamun polikäynnin jälkeisiä sämpyläkahveja enempää joten suunnitelman mukaan klo 18 olisi päästy leikkuriin. Joku kuitenkin meni minun edelle ja pääsimme vasta parin tunnin päästä tositoimiin. Odottelimme siis synnytyssalissa, joten tämäkin kerta käytiin synnärillä kääntymässä (viimeksi siellä meni tosin tuntitolkulla kun alakautta oli tarkoitus synnyttää, mutta lopulta päädyttiin kiireelliseen sektioon).

Tyttäremme syntyi minuuttia vaille iltayhdeksän. Huusi tomerasti HETI kun vatsasta nostettiin ja äiti oli liikutuksesta ymmyrkäinen. Näin koko ajan kun vauvaa hoidettiin viereisellä pöydällä, isä sai leikata napanuoran (tämä oli ihan yllätys meille molemmille) ja vauva tuotiin kapalossa vielä mun poskelle ennen kuin lähti vastasyntyneiden valvontaosastolle. Ihan mieletöntä!

Vauva sai hyvät pisteet, mutta hiukan autettiin hengitystä ylipaineella. Hän oli siellä VVO:lla 2,5 vuorokautta jonka jälkeen tuli vierihoitoon osastolle. Bilirubiinit kuitenkin nousivat ja vauveli laitettiin köllöttelemään sinivaloon. Kotiin pääsimme seuraavana keskiviikkona (vajaan viikon päästä siis).

Sektiosta toipuminen oli kohtuullisen ok. Pari päivää olin kyllä erittäin kipeä ja kun oli vaan toinen jalka käytössä, niin muutaman kerran pääsi kyllä itku kivusta ja hankalasta olosta. Mutta sitten sain sen maailman parhaan kipulääkkeen siihen tuhisemaan ja pikkuhiljaa kivutkin alkoivat helpottaa. Nyt viiden viikon jälkeen haava on lähes kivuton, pientä juilintaa on vatsassa, mutta väsymys on ajoittain erinomaisen valtavaa. Nilkkakin on pikkuhiljaa kuntoutumassa, ei siinä murtumaa ollut, mutta jotain pehmytkudosvaurioita. Vielä se ei ole entisen veroinen, mutta toivotaan parasta...

Pienestä nautimme kuitenkin ihan täysillä. Isosisko on aivan lääpällään vauveliin, käy pussaamassa ja halimassa ja haluaa ottaa syliin. Mun ihanat typsyt

Ja kuten edelliseen postaukseen laitoin; kyllä tämä on juhlaa, ei (vauva-)arkea. Neuvolantätikin antoi luvan mennä lapsentahtisesti kun syntymäpaino vihdoin saavutettiin (vasta 4 viikon iässä, mutta kuitenkin). Imetys siis toimii...

... ja vauva osaa pitää puolensa (eli täytyy mennä).