On se jännä, kuinka isosta ja haavoittavasta asiasta osaa tehdä huumoria. Olimme jouluna siskon (rv 16) kanssa samassa paikassa ja ruokailun jälkeen istuttiin soffalle, sisko ensin ja sitten minä. Vatsat oli täynnä herkkuja ja murjaisin vaan että "koskahan tämä syntyy?".... ja sitten "mullon isompi kun sulla". Mielessä kävi, että niinhän mulla olis ollu "isompi" vauva mahassa...

Parisuhde on tiukilla. Olen, mietittyäni pohjamutia myöden, tullut siihen tulokseen että alitajuisesti syytän miestäni siitä "ettei hän anna minulle toista lasta" (kun spermansa on heikkolaatuista). Toinen pohdinnan tulos, ystävän avustuksella saatu,  on se, että keskenmenosta aiheutunut viha on jymähtäny ja hiertää parisuhdetta. En ehkä ole osannut surra/käsitellä asiaa "eikä mieheni varsinkaan ole yrittänyt surra menetystä", koska eihän se varmaan hänelle edes ollut mikään menetys...  *

Blogeja lueskellessani olen miettinyt, miten lapsettomuus on voinut lähentää parisuhdetta. En käsitä. Meitä se erottaa tai loitontaa. Kaikilla on vaikeuksia, mutta tunnustan miettineeni, olemmeko tulleet siihen pisteeseen ettei tästä jatketa yhdessä...

Odotan tämän kierron päättymistä varmaan enemmän kuin mitään muuta kierron päättymistä aikaisemmin. Testauspäivä on mielessä koko ajan. Olen vakuuttunut siitä, että nega tulee. Vaikka toisaalta toivoakin vielä on, koska "sain parhaimmistoa tarkkaan määriteltynä aikana". Eihän nää inssit raskaaksi saata... tämä on vaan hoitotahon "aloitus", että pidetään asiakkaat tyytyväisenä kun saadaan niille "hoitoa"....

dpo 8

Huh heijaa mitä mielen myllerrystä! Eikä uutena vuotena uskalla oikein ottaa alkoakaan, kun "jos vaikka"...

* = (Huom lukijat! asiat eivät ole näin yksioikoisia kun tekstiä lukemalla voisi kuvitella.  Pientä sarkasmia, v***uilua, kenoilua, huumoria on mukana.)